10.02.2022
Jarno Kuosa, mitä kuuluu?
Jarno Kuosan pitkäaikainen haave toteutuu tänä iltana, kun ohjaajan vuosia mukanaan kantama näytelmä Peggy Pickit näkee Jumalan kasvot vihdoin saa ensi-iltansa Ryhmäteatterissa. Tuotanto on pysynyt kuin ihmeen kaupalla aikataulussa, vaikka päätös rajoitusten höllentymisestä on pitänyt teatteria jännityksessä. Mitä nyt pitkän prosessin loppusuoralla kuuluu, Jarno Kuosa?
Jarno Kuosa: Hyvää kuuluu. Tänään on aurinkoinen helmikuinen päivä, ja illalla on ensi-ilta. Olen kaikin tavoin hyvillä mielin sen suhteen mitä olemme tehneet. On tulossa hieno esitys, ja siinäkin mielessä yksi pitkäaikainen unelmani saa tänään täyttymyksensä.
Kiinnostuin teatterista seitsemännellä luokalla. Kaverini olivat menossa teatterileirille Kirkkonummelle ja pyysivät minua mukaan. Joten minähän menin. Leirin jälkeen päädyn Masalan nuorisoteatteriin, ja siitä se alkoi.
Teatterin harrastaminen tarjosi järkevää tekemistä. Olisihan sitä voinut tehdä kaikkea muutakin, mutta innostuin teatterista. Masalassa on aina ollut hyvin korkeatasoista harrastajateatteritoimintaa, moni muukin on sieltä päätynyt teatterialan ammattilaiseksi. Teatteriharrastuksessa merkittävintä oli eri taustoista tulevien ihmisten kanssa yhdessä tekeminen. Sen kautta tutustuin myös kirjallisuuteen, ja erityisesti näytelmäkirjallisuuteen, ja kenties myös kieleen eri tavalla kuin mitä ehkä muut ikäluokkani kaverit. Harrastus tarjosi tietenkin myös sosiaalisen foorumin ja nähdyksi tulemisen paikan, jossa sai hyvässä määrin vastuuta ja oppi yhteistyöhön.
Tässä tulee pohdittua tarkemmin, mitä aiheita näyttämölle voi ehdottaa.
En koe, että Covid-19 -pandemia olisi hirveästi muuttanut suhtautumistani omaan ammattiini ohjaajana tai muuttanut käsitystäni teatterista. Positioni työkentällä on aina ollut jokseenkin epävarma, joten mikään ei ole sen suhteen muuttunut. Sen kuitenkin tunnistan, että tässä tulee pohdittua tarkemmin, mitä aiheita näyttämölle voi ehdottaa. Kaikkien mielessä on kuitenkin koettu pandemia, luemme ja tulkitsemme asioita tämän ajan kautta. On aiheita, joita haluaisin käsitellä ja joista haluaisin puhua, mutta joiden hetki ei ole juuri nyt – jotka eivät tunnu relevanteilta tässä ajassa. Esimerkiksi kuolemaa liian läheltä käsittelevät teokset vaatisivat puntarointia tai tekstit joissa on itsetarkoituksellisesti pimeyttä – en halua, että katsojat läkähtyvät katsomossa niiden alle.
Esittävän taiteen tekijänä on tullut ikävällä tavalla nähtyä, mikä kulttuurin ja taiteen merkitys on Suomessa ja mikä arvo sille annetaan. Olen myös pohtinut, missä määrin omaa ammattiani ymmärretään, sitä millaisia prosesseja siihen liittyy.
Ohjaajana sitä saattaa kantaa esityksiä sisällään vuosikausia ennen kuin ne päätyvät näyttämölle. Nämä ovat monimutkaisia prosesseja. Näin kävi minun ja Peggy Pickit näkee jumalan kasvot -näytelmän kanssa. Se todellakin oli henkilökohtainen pitkäaikainen unelma. Luin näytelmän jo 2015 ja innostuin sen teatterillisesta kielestä. Kun luen näytelmää, etsin siitä näyttämön kieltä, kiinnostavaa tematiikkaa sekä sitä, että se tarjoaa näyttelijöille näyttelemistä. Schimmelpfennigin näytelmässä on keveyttä, syvyyttä ja komedian keinoin lähestytään syviä ja pimeitäkin teemoja – tämä tekee teatterista taidelajina niin vahvan. Pyrin aina ajattelemaan näyttelijöitä, sitä että tekstistä löytyisi näyttelijöille tasavahvat roolit, ja että teos on maailmankuvaltaan myös kiinnostava. Siihen aikaan, kun alun perin tekstiin tutustuin, siihen oli kuitenkin varaus toisella teatterilla (näytelmä sai Suomen kantaesityksensä Svenska Teaternissa vuonna 2017).
Pyrin aina ajattelemaan näyttelijöitä, sitä että tekstistä löytyisi näyttelijöille tasavahvat roolit, ja että teos on maailmankuvaltaan myös kiinnostava.
Kun vihdoin pääsin tekemään näytelmää Ryhmäteatterille kesken pandemian, kaikki on tavallaan mennyt suunnitelmien mukaisesti. Onhan se ihmeellistä. Teimme päätöksen jo hyvissä ajoin Omicron-muunnoksen leviämisen aikoihin, että esitys harjoitellaan ja tehdään valmiiksi, koska työryhmässä freelancereita ja heidän muiden töidensä aikataulut painavat päälle. Tammikuussa kukaan ei vielä uskaltanut kuitenkaan uskoa, että pääsemme ensi-iltaan, ja vielä viime viikolla olimme siinä uskossa, että saisimme tuoda esityksen ensi-iltaan vain 50 katsojalle, kunnes maanantaina varmistui, että saamme esittää Peggyn 160 ihmiselle eli voimme täyttää 50 prosenttia Ryhmäteatterin katsomosta.
Olemme työryhmän kanssa keskittyneet oikeastaan vain esityksen tekemiseen eikä tämä epävarmuus ole meihin vaikuttanut, vaikka olemmekin olleet tietoisia uhkakuvista teatterialan ympärillä. Ehkä olemme jo tottuneet tähän jatkuvaan epävarmuuden tilaan. Olemme sen hyväksyneet, ja sitä myöten shokkivaikutus on odotettua paljon pienempi. Mutta Avin päätökset tietenkin ja tiukka aikataulu on tarkoittanut lipunmyyjille valtavaa työtä ja säätöä.
Tässä on heitetty viestikapula menneisyydestä juuri tähän aikaan, muistutuksena siitä, että elämme kaikki samalla maapallolla.
Näytelmä tuntuu osuvan oudolla tavalla tähän aikaan, kovaakin. Vuonna 2010 kantaesityksensä saanut näytelmä käsittelee jännitteisyyttä länsimaiden ja globaalin etelän välillä, ja esimerkiksi keskustelu rokotusten jakautumisesta maailmassa osuu tähän aikaan yllättävän tarkasti, ilman että esitys sortuu osoitteluun. Se on yksi monista säikeistä sen sisällä. Tässä on heitetty viestikapula menneisyydestä juuri tähän aikaan, muistutuksena siitä, että elämme kaikki samalla maapallolla. En koe inspiroivana ja mielekkäänä ilmi poliittista taidetta, jossa esitetään vastakkainasetteluja. Mielestäni asiat ovat aina monisyisempiä ja kompleksisempia.
Henkilökohtaisesti etsin aina voimakkaita teemoja ja eksistentiaalista pohdintaa, joka puhuttelee meissä jotain syvempää. Näiden teemojen käsittelyssä voidaan tietenkin käyttää komedian keinoja. Haluaisin, että katsojat saavat sekä nauraa ja itkeä.
Koen myös tärkeäksi, että suomalaiset teatterit esittäisivät muunmaalaisiakin näytelmiä kuin englantilaisia tai amerikkalaisia. Tänne mahtuisi muutakin. Simo Lyly on tehnyt arvokasta työtä kääntäessään Schimmelpfennigin näytelmän saksasta suomeksi, ja uskon että käännös löytää tiensä muillekin näyttämöille.
Nyt kävelen ympäri Helsinkiä ja odotan illan ensi-iltaa. Ensi-illan jälkeen lähden viikonlopuksi tiputtamaan mökin katolta lumia. Sen jälkeen alan taas työstää uusia tekstejä, sekä ohjaan kuunnelmaa.
Jarno Kuosa on teatteriohjaaja. Kuosa kasvoi Kirkkonummella ja on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2011. Valmistumisensa jälkeen hän on ohjannut useaan otteeseen Jyväskylän kaupunginteatterissa ja muissakin suomalaisissa kaupunginteattereissa sekä muun muassa Viiruksessa, Svenska Teaternissa ja Yle:n radioteatterissa. Hän on myös kirjoittanut näytelmiä ja kuunnelmia. Roland Schimmelpfennigin näytelmä Peggy Pickit näkee Jumalan kasvot saa ensi-iltansa Ryhmäteatterissa 10.2.2022.