31.03.2022
Eeva Bergroth, mitä kuuluu?
Eeva Bergroth napattiin aikoinaan esittävän taiteen kentälle tuottajaksi tiedottajan paikalta. Hän on talven aikana lukenut saksankielisiä näytelmiä Maailma näyttämölle -hankkeen yhtenä dramaturgisen asiantuntijaryhmän jäsenenä ja valmistellut Klockriketeaternin tulevia tuotantoja. Maailma on sijoiltaan, ja kerrottavaa olisi elämäkerran verran, mutta kysyimme näin alustavasti, Mitä kuuluu?
Eeva Bergroth: (Nauraen) Olen seurannut tätä Mitä kuuluu -sarjaa, joten arvelin että tämä kysymys vielä tässä tulee. Ihan hyvää kuuluu, noin yleisesti. Meillä on poikkeuksellinen viikko meneillään, koska olen yksin sairaana olevien lasten kanssa, joten väsymystäkin on kyllä ilmassa. Minusta tuntuu, ja monesta kollegasta huomaa, että kahden pandemiavuoden jälkeen väsymys on nyt yleinen tunnetila kentällä. Töitä on todella paljon, johtuen tästä pitkään jatkuneesta epävarmuuden tilasta, esitysten siirroista ja peruutuksista. Vaikka Ukrainan sota ei ole henkilökohtaisesti vaikuttanut elämääni, niin sekin on tässä koko ajan läsnä.
Olemme pitkään suunnitelleet Klockriketeaternissa yhteistyössä Espoon Kaupunginteatterin kanssa maineikkaan venäläisen näytelmäkirjailija Mihail Durnenkovin tulevan näytelmän kantaesitystä mahdollisista tulevaisuuksista. Durnenkov on Venäjän käännetyimpiä näytelmäkirjailijoita ja moneen kertaan palkittu. Hänellä on ollut merkittävä rooli esimerkiksi Ljubimovka-festivaalin pyörittämisessä. Ukrainan sota ja Venäjän kiristynyt sisäpolittiinen tilanne tuli aika lailla puun takaa, vaikka tilanne on ollut epävakaa jo pitkään. Saimme työryhmäämme kuuluvat venäläiset taiteilijat, Durnenkovin ja hänen puolisonsa, palkitun lavastajan ja kuvataiteilijan Ksenia Peretruhinan kutsuttua Suomeen, sillä heidän ei ollut enää turvallista olla Venäjällä. Tavallaan todellisuus on osoittautunut tämän projektin aikana jo useamman kerran ihmeellisemmäksi kuin fiktio.
Linjamme on, että yksittäisten venäläisten taiteilijoiden kanssa jatkamme yhteistyötä.
Linjamme on, että yksittäisten venäläisten taiteilijoiden kanssa jatkamme yhteistyötä. Näemme olennaisen eron yksilön ja virallisen valtiovallan välillä. Näinä päivinä taidekentän pitäisi pysyä yhtenäisenä ja solidaarisena. Tämä ei ole kaikkien venäläisten sota. Nykyhetki – niin hurja kuin se onkin – edellyttää mielestäni älytöntä mielen joustavuutta. Tulevaisuutta ja mahdollista jälleenrakentamista ajatellen olisi tärkeää, ettei kaikkia venäläisiä eristettäisi muusta maailmasta.
Minusta on hienoa, että muun muassa Misha ja Ksenia ovat täällä, ja jännityksellä odotan mitä Durnenkovin maailman ensi-ilta mahdollisesti voi tarkoittaa suomalaiselle teatterille. Kaksi maailmanluokan teatteritaiteilijaa on nyt Suomessa, ja toivoisin kovasti, että kotimainen teatterikenttä ottaisi heidät vastaan avosylin.
Itse päädyin teatterialalle aikoinaan kuten moni muukin, sattumalta. Opiskelin taannoin Münchenissä ja tein opintojeni ohella töitä Münchner Staatstheaterin kokeellisella Marstall-näyttämöllä sekä valtionoopperassa. Siellä se teatterikärpänen lopulta puraisi. Minulla ei ollut selkeätä kuvaa siitä, että halusin nimenomaan teatteriin töihin, mutta festivaaleista tuli minulle opintojen loppuvaiheessa lähes pakkomielle. Pääsin valmistumiseni jälkeen Helsingin juhlaviikoille töihin, festivaalin tiedotukseen.
Oltuani Juhlaviikoilla vuoden sain tehtäväkseni haastatella Kristian Smedsiä festivaalin lehteen. Lähdin Viroon haastattelemaan häntä, ja siitä syttyikin ystävyys ensi silmäyksellä. Puoli vuotta tuon ensitapaamisen jälkeen perustimme Smeds Ensemblen, ja lähdin mukaan tuottajaksi. Se oli aikamoista hulluutta, täyttä hulluutta. Tässä olisi omaelämäkerran verran kerrottavaa siitä, miten hypätään suuriin saappaisiin ilman varsinaista tuottajan kokemusta. Siinä oli pakko hypätä kylmään veteen ilman kunnon uimataitoa, ja moni asia tulikin opeteltua kantapään kautta. Tuotannot onnistuivat hienosti, mutta oli se minulle melkoinen koulu.
Nykyään olen ammatti-identiteetiltäni tuottaja – tai ehkä pikemmin ”saksalainen” dramaturgi. Haluaisin, että eläkeikään mennessä minulle olisi muovautunut myös vahvempi kääntäjän identiteetti. Pidän myös viestinnästä, ja mikäli Kristian ei olisi napannut minua mukaansa olisin varmaan sille polulle jäänyt. Elämä on täynnä sattumia, polkuja ja erilaisia valintoja.
Nykyään olen ammatti-identiteetiltäni tuottaja – tai ehkä pikemmin ”saksalainen” dramaturgi.
Tuottajan ammatti on kehittynyt paljon viimeisinä vuosina. Hyde Hytti teki mielettömän pioneerityön aikoinaan, jotta ammattikuntamme ylipäätään löytyisi kentältä. Toiminta on ammattimaistunut valtavasti, niin hallinnollisesta, tuotannollisesta kuin toiminnallisestakin näkökulmasta. Kentältä löytyy paljon ihmisiä, joilla on valtavasti sekä osaamista että kokemusta, ja uusi sukupolvi on kasvamassa. Vertaistuki toimii ja kollegoihin on helppo ottaa yhteyttä, jos ei itse tiedä vastausta johonkin asiaan tai toivoo sparrausapua. Koulutuskin on kehittynyt, mutta toivoisin että Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun vielä tulisi tuottamisen maisteriohjelma.
Luovan tuottajan käsite on laajentanut ammattikuvaa mielekkäällä tavalla. Tuottajan ei tarvitse olla pelkkä tekninen apuväline, vaan ihminen, joka on prosessissa mukana luovalla tavalla, jolla on tiettyä dramaturgista osaamista, ja joka tuo oman monipuolisen osaamisensa prosessiin mukaan.
Luovan tuottajan käsite on laajentanut ammattikuvaa mielekkäällä tavalla.
Tällä hetkellä kaipaan kuitenkin sekä lepoa että uusia haasteita. Jään kesällä freelanceriksi seitsemän Klockriketeatern-vuoden jälkeen, ja etsin syksystä alkaen uutta polkua. Haluaisin päästä positioon, jossa en tekisi yhtä paljon ruohonjuuritason tuottamista, vaan jakaisin osaamistani ja kokemustani muille. Teatterikenttä on muuttunut valtavasti 15 vuodessa; minua kiinnostava kansainvälinen toimintakin on nykyään ihan eri tasolla kuin Smeds Ensemblen aikoina. Samalla olen valtavan kiinnostunut näytelmäkirjallisuudesta, ja yllä mainitusta niin sanotusta ”saksalaisen” dramaturgin työstä. Nämä dramaturgit eivät itse kirjoita, mutta työstävät teattereissa taiteellisen suunnittelun kokonaisuutta, rakentavat kansainvälisen yhteistyön eri ulottuvuuksia ja toimivat eräänlaisina oman teatterinsa diplomaatteina. Hehheh, en tiedä, onko tällaista työnkuvaa Suomessa olemassakaan, mutta unelmointi tuntuu erityisesti näinä aikoina tosi tärkeältä.
Siksi oli myös ilo osallistua Maailma näyttämölle -hankkeeseen asiantuntijana. Alussa iski mission impossible -paniikki, koska eihän sitä mitenkään ehdi lukea kaikkea uutta mitä saksan kielellä on kirjoitettu, puhumattakaan muista kielistä. Mutta kyllä siitä pikku hiljaa pääsi jyvälle. Hyviä tekstejä oli paljon, ja myös sellaisia, jotka nousivat sieltä erityisen hyvinä. Maailmalta, anglosaksisen kielialueen ulkopuolelta löytyy ihan valtavasti kovatasoista näytelmäkirjallisuutta.
Aika alkaa olla kypsä sille, että katsetta avarretaan ja aletaan hakea tietoisesti näytelmiä myös muualta.
Suomalainen näytelmäkirjallisuus on ollut jo pitkään, koko 2000-luvun, niin korkeatasoista, että teattereissa on ymmärrettävästi keskitytty aika pitkälti siihen. Ja ulkomaisista Suomessa tunnutaan lukevan eniten englanninkielistä näytelmäkirjallisuutta, joten muu maailma on jäänyt hieman jalkoihin. Aika alkaa olla kypsä sille, että katsetta avarretaan ja aletaan hakea tietoisesti näytelmiä myös muualta.
Viime perjantain seminaarin jälkeen oli ihana kuulla tekijöiden sanovan, että tälle projektille on todellakin tilausta, ja että moni tilaisuudessa esitellyistä teksteistä herätti heti kiinnostuksen. Toivoisin, että tämä kiinnostus jalkautuisi eteenkin suuriin teattereihin, ehkä jopa jonain uutena linjauksena, jonka myötä tehtäisiin vaikkapa vuositasolla vähintään yksi anglosaksisen kielialueen ulkopuolelta tuleva näytelmä. Tämä on mielettömän hieno projekti. Tätä on selkeästi kaivattu, ja toivon todella, että projektin mittakaava ja volyymi vielä kasvavat lähivuosina.
Klockriketeaternissa suunnittelemme parhaillaan syksyn tulevaa ensi-iltaa, ja jännitämme miten tämä pandemia lopulta vaikuttaa teatterin tekemiseen jatkossa. Näin nomaditeatterina meitä tietenkin huolestuttaa se, miten kauan instituutioilla, joiden kanssa teemme jatkuvasti yhteistyötä jatkuu suma omien esitystensä kanssa, ja milloin heidän on taas mahdollista kehittää uusia tuotantoja meidän kanssamme. Opettelemme tässä samalla myös vos-tuen piirissä olemista uutena toimijana, ja kaikkia vossiin liittyviä käytäntöjä. Paljon on suunnitelmia lähivuosille, niin Klockriketeaternilla kuin minulla itsellänikin.
Eeva Bergroth on tuottaja ja kääntäjä. Bergroth valmistui filosofian maisteriksi Münchenin yliopistosta, pääaineenaan romaaninen filologia. Hän toimi Smeds Ensemblessa 2007-2013. Hän on vuodesta 2015 työskennellyt monikielisen helsinkiläisen Klockriketeaternin vastaavana tuottajana sekä ollut niin tuottajana että kuraattorina Performing HEL -katselmuksessa. Hän osallistui TINFOn johtaman Maailma näyttämölle -hankkeen dramaturgiseen asiantuntijaryhmään 2021-2022, vastuualueenaan saksankielinen näytelmäkirjallisuus. Eevan ja muiden asiantuntijjoiden suosittelemat näytelmät löytyvät Maailma näyttämölle -hankkeen näytelmätietokannasta.