28.04.2022
Semjon Aleksandrovski, mitä kuuluu?
Pietarilaisen Pop-up -teatterin johtaja, ohjaaja Semjon Aleksandrovski on asettunut toistaiseksi perheineen Helsinkiin. Maanantaina hän toi helsinkiläiseen Pulmu Baariin audiodraaman With Bukowski In The Bar, jossa katsoja saa käydä keskustelua tunnetun kirjailijan kanssa nauttiessaan olutta kuulokkeet korvilla. Tuottaja Irina Duskova tapasi eksyneen oloisen taiteilijan ja kysyi tältä, Mitä kuuluu?
Semjon Aleksandrovski: Tunnen olevani eksynyt ajan ja paikan suhteen. Olen aina ollut kansainvälinen taiteilija. Synnyin ja vartuin Israelissa, mutta lähdin Pietariiin taiteellisen teatteriuran perässä, ja siellä perustin oman ryhmäni, Pop-up -teatterin. Toimimme alusta lähtien kansainvälisesti, Suomessa Baltic Circle -festivaalin kanssa, kuten myös Saksassa ja Yhdysvalloissa. Uusin teoksemme, Love Letters, oli kansainvälinen yhteistyöprojekti, ja meillä oli aikeena tehdä sitä maailman suurimmissa pääkaupungeissa, joka maassa maan kielellä.
Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin kuin meidät olisi revitty irti siitä maailmasta, jota olimme rakentamassa. Tuntuu kuin tämä maailma on muserrettu ja jää musertuneeksi. Minut on heitetty ulos Venäjältä, tunnen niin fyysistä kuin henkistä uhkaa. Ajatuksistani ja mielipiteistäni minut voitaisiin tuomita 15 vuodeksi vankilaan. Vaimollani ja minulla lapsinemme ei ole aikomusta palata. Olen aina pitänyt itseäni maailmankansalaisena, ja uskon, että pystyn pääsemään dialogiin ympärilläni olevien ihmisten kanssa, missä ikinä olenkaan.
Ajatuksistani ja mielipiteistäni minut voitaisiin tuomita 15 vuodeksi vankilaan.
Vuoden 2014 jälkeen en ole tehnyt töitä enkä mitään yhteistyötä Venäjän valtion tukemien teattereien kanssa. Oma teatteriryhmäni hoiti rahoituksen muulla tavoin. Emme hakeneet valtion tukea, vaan kasasimme niin sanotusti horisontaalisia yhteyksiä: etsimme baareista, hotelleja ja muita paikallisia yrityksiä sponsoreiksi. Kumppanit auttoivat meitä käynnistämään toimintaamme esimerkiksi tarjoamalla tiloja. Tuottomme koostui 100 prosenttia lipputuloista. Kuudessa vuodessa ryhmämme oli profiloitunut itsenäisenä yhdistyksenä, mikä kannusti muita taiteilijoita käynnistämään tuotantojaan nollasta, sen sijaan, että olisivat hakeneet tukea valtion instituutioilta.
Meidän tuotannot eivät sijoittuneet näyttämöille, vaan ne etsivät suorempaa vuorovaikutusta yleisön kanssa. Ne sijoittuivat baariin, tai kadulle. Kohtasimme yleisön kasvotusten. Viestimme teatterista, joka tarjosi alustan vapauden harjoittamiselle. Esityksemme pohjautuivat luottamukselle, älylliselle kunnioitukselle ja vastuun kantamiselle. Tämä on merkittävää, koska juuri tällä tavoin kansalaisyhteiskuntaa rakennetaan, muodostetaan yhteisöjä ja kannustetaan kriittiseen ajatteluun. Emme anna suoria vastauksia, vaan taide simuloi tilannetta, jossa jokainen ihminen joutuu kohtaamaan sisäisen minänsä. Tämä on taiteen tärkeä funktio: suoda ihmiselle paikan jossa hän kohtaa itsensä. Mikäli luottamusta on tarpeeksi, hän pystyy käyttämään taiteen kautta kokemaansa havahtumista ja löytöjä hyödyksi muillakin elämänaloilla.
Suurin osa Venäjän itsenäisistä instituutioista on tukahdutettu viime vuosina.
Uskon tämänkaltaiseen kommunikaatioon, mutta se on hidasta. Eikä ole olemassa puolustusmekanismia hullua agressiota tai rajatonta vallankäyttöä vastaan. Suurin osa Venäjän itsenäisistä instituutioista on tukahdutettu viime vuosina. Vaihtoehdot on kitketty pois.
Tullessani Israelista Venäjälle opiskelemaan teatterikorkeakoulussa, olin häkeltynyt siitä miten paikallisten yritysten logiikka perustui siihen, että asiakkaita voi aina petkuttaa, koska seuraavana päivänä tulisi uusi asiakas. Tämä oli jotain täysin muuta kuin mihin olin tottunut. Minä uskoin siihen, että jos teet jotain hyvää tänään, huomenna ihmiset tulevat uudestaan. Tämä paradigma muuttui Pietarissa vuosien varrella. Syntyi uudenlaista, taiteen ympärille kasvanutta baari- ja ravintolakulttuuria. Alkoi muodostua yhteisöjä, jotka halusivat kantaa huolta ympäristöstään.
Kun kaupunki myöntää taiteilijalle apurahan, ja taiteilija luo taidetta kaupungille – ei henkilökohtaista itseilmaisua, vaan kaupunkilaisten tarpeita varten, taiteilija luo suurempaa hyvää, joka yhdistää ihmisiä. Tämän mallin pitäisi toimia missä tahansa. Pietarissa meidän oli keksittävä ratkaisu, jolla toimia ilman valtion tukea. “Normaalissa” yhteiskunnassa, kuten Suomessa, dialogissa on suuri mahdollisuus. Se tarjoaa taiteilijalle välittäjän roolin. Taiteilija työskentelee merkitysten kanssa, jotka eivät pompahda mielikuvituksesta, vaan taiteilijan vuorovaikutuksesta todellisuuden, yhteiskunnan ja muiden ihmisten kanssa.
Tuotamme helsinkiläiseen Pulmu Baariin audiodraaman With Charles Bukowski In The Bar yhteistyössä sadsongskomplex:fi -ryhmän kanssa. Baaria ei oteta yksityiskäyttöön tai käytetä teatterina, vaan yleisö käyttää korvakuulokkeita. Katsoja tulee baariin, saa korvakuulokkeet ja soittimen sekä oluttuopin. Hän kohtaa yksinään vanhan kirjailijan, joka eli kovan elämän, joi paljon, mutta ylläpiti taiteellista kipinää elämänsä loppuun asti. Esityksen jälkeen on kuin olisit saanut tukea omaan elämääsi. Jos Bukowski onnistui, sinäkin onnistut. Kysyt itseltäsi, mitä itse haluaisit toteuttaa elämässäsi. Baari itsessään on symbolinen näyttämö, täynnä elämää, joten meidän tehtäväksi jää istuttaa neljä katsojaa tämän elämän keskelle. Mikäli meidän olisi luotava tuo näyttämö joka ilta, esityksestä tulisi aivan liian kallis. Emme tuo rekvisiittaa, henkilöitä tai ilmapiiriä. Elämästä sellaisenaan tulee merkityksellinen kehys teokselle. Tämä on myös ekologinen esitys. Sitä ei ole aikaisemmin esitetty englanniksi, ja toivon, että saisimme alkuperäisestä teoksesta myös suomennoksen.
Jos Bukowski onnistui, sinäkin onnistut.
Jo ennen sotaa suunnittelimme TINFOn kanssa mainitun Love Letters -teoksen tekemistä Helsingissä. Teoksessa käytetään mobiilia karttasovellusta. Keräämme rakkauskirjeitä arkistoista, kirjastoista ja museoista, ja pyydämme paikallisia taiteilijoita lukemaan ja tallentamaan kirjeitä. Apissä oleva kaupunginkartta täytyy äänitetyistä rakkauskirjeistä, jotka sijoittuvat sen paikan mukaan johon ne on aikoinaan osoitettu. Nauhoituksen lisäksi yleisölle tulee nähtäväksi tietoa kirjeestä, sen kirjoittajasta ja vastaanottajasta, heidän kuvansa, ja kuvia rakennuksesta, jossa vastaanottaja aikoinaan asui. Kokija saa haasteekseen löytää kirjeitä kävellessään kaupungissa – sekä mahdollisuuden lisätä omia rakkauskirjeitään kaupunginkarttaan.
Kaupunki kuuluu jokaiselle asukkaalle, ja jokaisen asukkaan tarina on yhtä merkityksellinen kuin jonkun toisen, vaikka historiallisen merkkihenkilön. Tämä on tapa jolla voimme kertoa tarinoita ja säilöä niitä samalla. Esimerkiksi Pietarissa ballerina Galina Ulanovan lyijykynällä kirjoitetut kirjeet ovat valtion arkistossa. Kirjeet ovat hitaasti katoamassa, mutta hankkeemme myötä tutkijamme kopioi yhden niistä kirjaansa, nauhoitti sen ja latasi sen Pietarin kaupungin kartalle. Se on nyt kaikkien kuultavana ja nähtävänä. Teos sai kantaesityksensä lokakuussa 2021 Pietarissa, toivon tekeväni sen Helsinkiin, Pariisiin, Tel Aviviin, New Yorkiin ja moneen muuhun kaupunkiin.
Seuraavaksi suunnittelen lähtöä Israeliin, jonne vien perheeni. Suunnittelemme uutta elämää, uutta koulua ja tarhapaikkaa lapsille, uuden kielen oppimista.
Semjon Aleksandrovski on valmistunut Pietarista Venäjän esittävän taiteen valtioninstituutista. Hän on voittanut Golden Mask -palkinnon. Hän on Pop-up -teatterin perustaja ja taiteellinen johtaja. Pop-up -teatterin ohjelmistoon kuuluu 12 teosta, jotka kaikki tutkivat modernin teatterin rajoja, rakentavat uusia rituaaleja ja kommunkaation käytäntöjä. Hän on tehnyt Baltic Circle -festivaalille teoksen Kuolema työssä. Bukowski In The Bar -audioteos on kuunneltavissa Pulmu Baarissa toukokuussa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 17.
Alkuperäinen haastattelu ja teksti: Irina Duskova
Tekstin muokkaus ja käännös: TINFO
Haastattelusarjassa aiemmin ilmestyneet:
Lauri Antti Mattila, mitä kuuluu?
Meri-Anna Hulkkonen, mitä kuuluu?
Markus Järvenpää, mitä kuuluu?
Meri-Maija Näykki, mitä kuuluu?
Teatteritieteen alumnit, mitä kuuluu?