11.08.2022

Laura Eklund Nhaga

Laura Eklund Nhaga, mitä kuuluu?  

Tiistaina Helsingin kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämölle astui Laura Eklund Nhaga, joka antoi kehonsa ja äänensä toiselle ihmiselle lainaksi Kohtaamisia-esityksessä. Helsingin Feministisen Salaseuran esitys mahdollistaa täysin anonyymejä kohtaamisia ja pohtii, kuinka toista voi edustaa. Onko kasvottomuus väline intiimiin kanssakäymiseen? Tavoitimme kiireisen näyttelijän, aktivistin, lavarunoilijan ja käsikirjoittajan  kesken esityskauden ja kysyimme ”Mitä kuuluu?”. 

 
Laura Eklund Nhaga: Olin rakentanut kesälle huteran korttitalon, ja nyt se talo on sortumassa. Monta kivaa asiaa on päällä kerralla, joten hektistä on. 
 
Pääsin Lontoossa toimivan Mountview Academy of Theatre Arts -koulun näyttelijätaiteen maisteriohjelmaan. Kun kävin siellä pääsykokeissa kesäkuussa, laukkuni, passeineen kaikkineen, varastettiin Kings Crossilla. Minun olisi pitänyt päästä käynnistämään maahanmuuttoprosessi siellä ollessani, mutta ilman passia prosessi viivästyi, ja nyt koulun pitäisi alkaa syyskuun viides päivä. Vähän kuumottaa. Näyttelijäntyön ohjelmat ovat niin intensiivisiä, ettei minun anneta aloittaa ohjelmaa myöhässä – ja Brexitin jälkeen kaikki maahanmuuttoon liittyvä taas on taas hidasta, toisin kuin viime kerralla sinne muuttaessani.    
Vaikka peruskoulujärjestelmämme on maailmanlaajuisesti kilpailukykyinen, yliopistot eivät ole.
Mountview sijaitsee Lontoon Peckhamissa, niin sanotussa mustassa kaupunginosassa. Se on tunnettu siitä, että siellä käytetään feminististä ja kriittistä rotuteoriaa osana näyttelijätyönkoulutusta. Osa koulutuksesta on akateemista, mikä on todella kaivattua taidealalla työskentelevälle. Kesälukuläksyksi luimme esimerkiksi Reni Eddo-Lodgen teoksen Why I’m no Longer Talking to White People About Race.  
 
Viimeistelen parhaillaan myös sosiologian kanditutkintoa Warwickin yliopistossa, jossa postkolonialistisella kritiikillä on opinnoissa keskeinen sija. Olen pystynyt erikoistumaan rotuteoriaan ja globaaliin politiikkaan, joka minua kiinnostaa yhteiskuntatieteissä. Suomessa en olisi samassa mitassa pystynyt saamaan näiden erikoisalojen opetusta. Vaikka peruskoulujärjestelmämme on maailmanlaajuisesti kilpailukykyinen, yliopistot eivät ole.  
 
Nyt teen Helsingin Feministisen Salaseuran kanssa Kohtaamisia-esitystä. Meillä oli toukokuussa ensimmäinen tapaaminen, ja kesäkuussa tapasimme tasaisin väliajoin, valmistauduimme residenssijaksoon. Studio Pasilan residenssi kesti kaksi viikkoa heinäkuun alussa. Valmistautuminen tämänkaltaiseen esitykseen, jossa näyttelijät toimivat lainakehoina kahdelle katsojilta piilossa pysyvälle kohtaajalle ja välittävät simultaanisesti sokkokohtaajien sanat kuulokkeiden ja mikrofonien välityksellä, on tarkoittanut, että olemme keskustelleet paljon ihan käytännön jutuista ja järjestelyistä. Mutta myös erityisesti siitä miten tila, jota käytämme, on feminististen arvojen mukainen, turvallinen sekä meille työryhmän jäsenille että niille ihmisille, jotka tulevat sinne kohtamaan toisiaan tai seuraamaan esitystä. Käsittelemämme teemat velvoittavat meitä pohtimaan yleisön kokemusta siitä hetkestä, kun ihminen tulee ovesta sisään, siihen kun hän lähtee ovesta ulos. Treenasimme käytännön tasolla myös tämän kokemuksen kulkua.  
Käsittelemämme teemat velvoittavat meitä pohtimaan yleisön kokemusta siitä hetkestä, kun ihminen tulee ovesta sisään, siihen kun hän lähtee ovesta ulos.
Esityksessä simuloin toisen ihmisen puhetta. Ensi-illan teemana oli valkoisuus, joten mietimme paljon kehollisuutta ja itse asetelmaa, jossa mustat näyttelijät toistavat näyttämöllä valkoisten puhetta valkoisuudesta. Kokeilimme tällaisen välineellistämisen vaikutuksia, kunnes olimme varmoja siitä, että pystymme seisomaan valintojemme ja dramaturgiamme takana. Tämä esitys on ikään kuin jatkoa Mad House Helsingissä vuonna 2018 ensi-iltansa saaneelle Ensikohtaamiselle. Tällä kertaa meillä on enemmän teemakeskusteluja ja konteksti on vahvemmin teatterillinen.   
 
Ensi-illan valkoisuuden teemaan suhtaudun itse akateemisesti. Halusimme, että valkoiset ihmiset ottaisivat vastuun keskustelusta valkoisuudesta, sen sijaan, että valkoiset ihmiset puhuisivat ruskeista ihmisistä ja heidän kokemuksistaan, joihin heillä ei ole kosketuspintaa. Valkoisuus on yleisessä keskustelussa paljon näkymättömämpää kuin esimerkiksi puhe rasismista. Rasismin loppuminen ei tarkoittaisi sitä, että kaikki muut voivat olla kuin valkoiset ihmiset tai että se olisi tavoiteltava normi. Valkoisuus on etuoikeutettua, ja sen tiedostaminen on tärkeää. Oli todella kiinnostavaa, kun esityksessämme valkoiset ottivat itse vastuun keskustelusta omasta valkoisuudestaan. He puhuivat siitä, milloin he olivat tajunneet olevansa valkoisia. Välillä käytiin teorian puolella, mutta paljon puhuttiin myös henkilökohtaisista asioista. Omasta mielestäni oli hauskaa, kun henkilö, jonka puhetta toistin kertoi, että hänen lapsuuden harrastuksensa oli ”maailman valkoisin asia eli klassinen viulunsoitto” – kun itseasiassa se oli myös oma lapsuuden harrastukseni. Tätä yleisö ei tietenkään tiennyt.  
Oli todella kiinnostavaa, kun esityksessämme valkoiset ottivat itse vastuun keskustelusta omasta valkoisuudestaan.
Ensi-illassa henkilö, joka lainasi kehoani ja ääntäni alkoi imitoida “maskuliinisen miehen” ääntä, jota minä vuorostani jouduin imitoimaan. Samoin yhden treenin aikana kohtaajat alkoivat laulaa yhdessä iskelmäkappaletta, jota meistä lainakehoista kumpikaan ei tuntenut. Tämän prosessin aikana on tapahtunut paljon hauskoja juttuja, mitä tahansa saattaa tapahtua. Olemme rekrytointiprosessin aikana keskustelleet mukaan hakevien henkilöiden kanssa siitä, mitkä aihepiirit heitä kiinnostavat. Meillä on esityksiä, joissa aihe on annettu ennalta, mutta myös sellaisia iltoja, jolloin he saavat tulla puhumaan ihan mistä itse haluavat eikä heillä ei ole velvoitetta puhua jostain tietystä asiasta, vaan saavat tulla sinne kohtaamaan toisen.  
 
Olemme työryhmän kanssa kuitenkin sopineet, että näyttelijän ei tarvitse toistaa mitään, jota hän ei halua toistaa. Näyttelijä saa olla sanomatta jotain. Tosin tuo tilanne, kun toistaa toisen sanomisia on niin intensiivinen, että välillä sitä rekisteröi, mitä tuli toistettua vasta kun se on jo sanottu. Välillä henkilö, jonka puhetta toistat, jää miettimään tosi dramaattisella hetkellä – kesken lausetta – enkä tiedä mihin suuntaan hän on menossa, mutta onneksi tilanne on aina päättynyt hyvin. Huomaan, että esitykset ovat fyysisesti uuvuttavia, koska on keskityttävä toisen puheeseen niin tarkkaan. Jos esität roolihahmoa, tiedät mitä roolihahmosi ajattelee, vaikka hänellä ei olisi vuorosanoja. Mutta tässä en voi tietää mitä toisen ihmisen päässä pyörii, enkä voi näkemättä täysin häntä myöskään imitoida. Luotan kuitenkin työryhmäämme ja turvallisuusstrategiaamme. Minulla on valta reagoida, nauraa ja tarvittaessa jopa poistua näyttämöltä ja tulla paikatuksi. Minulla on lupa olla olemassa tilanteessa, tässä ei ole kyse itsensä häivyttämisestä, vaan kanssaolemisesta.  
Tuntuu kuin yhä suurempi osa ihmisistä olisi kiinnostunut antirasistisesta diskurssista ja siihen osallistumisesta. 
Tiedän, että narratiivi, jonka mukaan olisimme ikään kuin luonnostamme menossa eteenpäin on vaarallinen, koska historian narratiivi ei seuraa evoluution kaltaista kehitystä. Mutta olen huomannut, että sinä aikana, kun olin Englannissa, keskustelu sorrettujen ryhmien oikeuksista on mennyt eteenpäin. Samoin jos vertaan vuotta 2013, jolloin aloitin aktivistina 16-vuotiaana, ja tätä päivää, havaitsen eroja. Se mitä silloin teininä sanoin, oli tosi yksinkertaista analyysiä omasta elämästäni, mutta vaikka palaute oli positiivista, se mitä toin esille, oli niin vallan uutta monelle (negatiivinen taas oli stereotyyppistä, sarjakuvamaisen rasistista kommentointia). Kun viime vuonna taas kirjoitin Ylelle kolumnin eurooppalaisuuden moninaisuudesta, olin positiivisesti yllättynyt siitä, että negatiivisiin kommentteihin joku muu kuin minä vastasi älykkäästi, en joutunut itse vastaamaan niihin. Tuntuu kuin yhä suurempi osa ihmisistä olisi kiinnostunut antirasistisesta diskurssista ja siihen osallistumisesta. Tietenkin oma sosiaalinen kuplani on tilastollinen poikkeama, ja nämä ovat pieniä havaintoja. Britanniassa kaikki ei todellakaan ole paremmin, mutta ainakin keskustelu siellä on sellaisella tasolla, että jos joku sanoisi BBC:llä n-sanan keskustelussa, se tuomittaisiin vääräksi eikä siitä käytäisi pitkäksi venyvää väittelyä. 
 
Meillä on tällä ja ensi viikolla vielä Kohtaamisia-esityksiä, ja kuvaan elokuun ajan kirjoittamani, aiemmin audiona ilmestyneen Demi & Acen pohjalta verkossa julkaistavaa sarjaa. Mikäli maahanmuuttopaperit menevät läpi, niin olen seuraavaksi menossa Englantiin. Olen myös tulevan Kaverikirja-nimisen tv-sarjan toisessa pääroolissa. Sarjaa näytetään syksyllä CMoressa, olen siitä todella ylpeä ja onnellinen. 
 
 
Laura Eklund Nhaga on helsinkiläinen näyttelijä, aktivisti, lavarunoilija, kääntäjä ja käsikirjoittaja. Eklund Nhaga on kirjoittanut kuusiosaisen Demi & Ace -audiosarjan WSOY:lle, suomentanut Amanda Gormanin Kukkula jolle kiipeämme -runon (Tammi) yhdessä Aura Nurmen kanssa ja esiintynyt muun muassa draamasarjassa Hotel Swan Helsinki ja tulevassa Kaverikirjassa.  
 
Kohtaamisia on Helsingin Feministinen Salaseura -taidekollektiivin esitys, joka on nähtävänä Studio Pasilassa 15.8.2022 saakka. Esitys on osa Helsingin kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämö -pilottihanketta. 
 
 
Kuva: Joona Möttö
 

Haastattelusarjassa aiemmin ilmestyneet:
 

Wilhelm Grotenfelt, mitä kuuluu?

 


Suvi Tuominen, mitä kuuluu?

Louna-Tuuli Luukka, mitä kuuluu?

Semjon Aleksandrovski, mitä kuuluu?

Lauri Antti Mattila, mitä kuuluu?

Meri-Anna Hulkkonen, mitä kuuluu?

Eeva Bergroth, mitä kuuluu?

Markus Järvenpää, mitä kuuluu?

Antonia Atarah, vad hörs?

Emma Castrén, mitä kuuluu?

Jarno Kuosa, mitä kuuluu?

Jukka Korpi, mitä kuuluu?

Antti Timonen, mitä kuuluu?

Jani Ahonen, mitä kuuluu?

Meri-Maija Näykki, mitä kuuluu?

Teatteritieteen alumnit, mitä kuuluu?

Jaakko Lahtinen, mitä kuuluu?

Marjo-Riikka Romo, mitä kuuluu?

Essi Rossi, mitä kuuluu?

Marko Tandefelt, mitä kuuluu?

 

Sinua voisi kiinnostaa

Haastattelu Inkluusio