25.08.2022
Niina Aho, mitä kuuluu?
Metsä tarjoaa maagisen näyttämöpaikan ja turvan maailman kaaokselta. Oululainen Teatteri Saaga vie Sisin-esityksessään katsojan luontoon pohtimaan meidän jokaisen henkilökohtaista suhdetta ympäristöömme. TINFO tavoitti esityksen ohjaajan ja Teatteri Saagan taiteellisen johtajan Niina Ahon keskeltä metsän vihreyttä ennen perjantain ensi-iltaa. Mitä kuuluu teatterintekijälle, joka on löytänyt uuden suunnan taiteelliselle työlleen?
Niina Aho: Hyvää kuuluu. Ensi-iltaviikon aikana hässäkkä ei lopu ja päivät ovat pitkiä. Kun eilen lähettelimme sähköposteja, olin metsässä kasaamassa katsomoa painavista hirsistä. (Nauraen) Onneksi aurinko paistoi, joten oli mukava puuhata. Eikä tämä hoppu mihinkään lopu, meillä on ensi-ilta perjantaina, joten olemme metsässä aamusta iltaan.
Olemme työryhmän kanssa tulleet olleeksi metsässä vaihtelevissa sääolosuhteissa. Välillä on rankkasateella mietitty, ettei tästä tule mitään. Oulussa on ollut koviakin ukkosia viime aikoina, lähestulkoon myrskyjä, mutta hyvin tässä on mennyt. Tänään meillä on viimeinen läpimeno yleisön kanssa, ja sateen uhka on päällä. Tiesimme metsään mennessämme, että siellä on vaihtuvia olosuhteita, sääskiä, kosteutta ja muuta kivaa, mutta kunhan taivas ei täysin repeä, metsä tarjoaa myös suojan sateelta.
Kunhan taivas ei täysin repeä, metsä tarjoaa myös suojan sateelta.
Prosessi Sisin – Heijastuksia luonnostamme -esityksen kanssa alkoi koronan iskiessä. Olimme kaikki hämmentyneitä uudesta viruksesta. Hyvä ystäväni, kuvataiteilija Satu Suvanto oli juuri muuttanut Ouluun, kun maailma sulkeutui. Uskalsimme Sadun kanssa tavata toisiamme pelkästään metsäkävelyillä. Pitkien kävelyjen myötä löysimme metsästä lohtua ja turvaa, ja siitä kehittyi idea esityksestä, jossa mennään kirjaimellisesti metsään. Olemme molemmat ympäristöasioista kiinnostuneita, ja halusimme tutkia luontoyhteyttä ja -kokemusta. Metsässä ollessa tuntuu samantekevältä mitä maailmassa tapahtuu, siellä on hyvä olla. Luontoon me ihmiset kuulumme, sinne me palaamme, ja sieltä saamme turvaa.
Olemme työryhmän kanssa pohtineet paljon omaa luontosuhdettamme. Meille kaikille luonto on tärkeä asia, mutta koemme sen tietenkin eri tavoin. Työryhmämme kreikkalainen näyttelijä on puhunut paljon siitä, miten hän on kokenut luonnon ja ympäristön, jossa hän on varttunut. Me muut olemme puhuneet siitä, miten yhteiskunta on kääntynyt poispäin luonnosta, ikään kuin ihminen ajattelisi, että hän voi olla luonnon ulko- tai yläpuolella. Olemme halunneet keskittyä perusasioihin: mitä luonnosta ja ympäristöstä löytyy? Miksi luonnossa hiljentyy? Miksi stressi tuntuu turhalta? Mikä elämässä on oikeasti tärkeää?
Kysyimme esitystä tehdessämme ihmisiltä, pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla, heidän luontoyhteydestään ja mitä luonto heille tarkoittaa. Kaikkien vastauksista kaikui sama kaipuu perusasioiden äärelle. Maailmassa tulee aina vain uusia kriisejä vastaan, ja kaipaamme jotain, johon voi tarttua. Olen halunnut nostaa esityksen teemaksi sen, miten luontosuhteemme on jotenkin vinksahtanut. Ajattelemme, että luonto on meille resurssi, vaikka se oikeasti pitäisi olla toisinpäin, meidän tulisi olla ympäristön suojelijoita ja hoitajia.
Löytyisikö luonnosta oikea suunta hukassa olevalle ihmiskunnalle?
Olen käyttänyt esityksessä inspiraationa vanhoja suomalaisia luonnonuskontoja, joiden mukaan olemme luonnolle velkaa, koska olemme osa sitä. Ehkä meidän tulisi palata luontoon, ja sitä kautta saada selitettyä itsellemme keitä me olemme. Löytyisikö luonnosta oikea suunta hukassa olevalle ihmiskunnalle? Tässä on kaoottisia vuosia takanamme, eikä kaaos katoa mihinkään.
Esityksessä vaelletaan metsänpolkuja, kuullaan laulua ja puiden kaikuvan, ja nähdään eläinhahmoja ja muita otuksia. Polun varrella ja läheisyydessä tapahtuu erilaisia kohtaamisia. Oulun Hietasaari on aivan ihana paikka, lähellä kaupunkia. Sinne on mahdollista kävellä tai tulla pyörällä, eikä se metsänä hirveän iso ole, mutta tunnelmaltaan se on todella mystinen, luonnontilainen. Tunnelma on aina erilainen riippuen siitä, miten valo siivilöityy lehtien ja oksien välistä, laulavatko linnut ja käveleekö peura ”näyttämömme” läpi, kuten eräässä harjoituksessa.
Olen odottavainen ja innostunut nyt ensi-illan koittaessa, ja tunnen samalla vähän haikeutta, kun loppusuora alkaa näkyä. Olin lapsena raahelainen heppatyttö, ja minua on lapsesta asti viety metsään, jossa minulle on opetettu luonnon ja ympäristön kunnioittamista. Tämä kunnioitus on ikään kuin juurrutettu selkärankaan. Teini-ikäisenä oli vaikea pitää kiinni pehmeistä arvoista, niitä tuli työnnettyä syrjään, kunnes hiljalleen ympäristöasiat taas tulivat osaksi elämääni.
Onhan tässä sellainen jatkuva pieni hätä päällä luonnon suhteen. Meidän pitäisi jotenkin ymmärtää, että olemme kaikki sidoksissa luonnon hyvinvointiin. Ihan konkreettisesti meidän pitäisi ymmärtää, että mikäli tasapaino siellä järkkyy, me olemme ihan samassa jamassa kuin muut elävät olennot. Myös tätä pelkoa kuullaan haastattelemiemme ihmisten kertomuksissa.
Olen itse varttunut Raahessa, jossa kulttuuritarjonta oli rajallista. Välillä olen ollut katkerana siitä, että Helsingissä tai Tampereella varttuneet ovat saaneet aivan eri lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia. Emme käyneet teatterissa ja näyttelyissä edes koulun puolesta, joten olen teatterin parissa myöhäisherännäinen. Muutin Raahesta Ouluun heti kun 18 vuotta tuli mittariin, ja löysin teatteriporukan, jossa päädyin näyttelijäksi. Valmistuin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Kokkolasta, Centrian ammattikorkeakoulusta vuonna 2012. Tein paikallisessa taidekollektiivissa paljon juttuja, ja kun muutin Ouluun ajattelin, että perustan oman teatterin ja lähden etsimään siihen hyviä tyyppejä, jotka ovat kiinnostuneita samanlaisten juttujen tekemisestä. Teatteri Saaga perustettiin vuonna 2018. Olen käsikirjoittanut ja ohjannut teatterini kaikki esitykset. Olemme tehneet uusia kantaesityksiä kerran vuodessa.
Oulussa on taiteentekijöiden piiri, joka on todella kannustava.
Korona kohteli meitä yllättävän hellävaraisesti. Luotin varmaan teatteriin sokeasti, koska aloitin uuden teoksen tekemisen, ja jotenkin esityskaudet osuivat sellaiseen väliin, kun tartuntatilanne oli lievempi, joten saimme pidettyä esityksiä, vaikkakin rajoitetuille yleisömäärille. Nämä ovat haastavia aikoja, joten jos esitys saadaan ensi-iltaan saakka, saa olla onnellinen.
Oulussa on taiteentekijöiden piiri, joka on todella kannustava. Kun tuntemattomana saapuu kaupunkiin, muut taiteilijat tulevat kysymään kuka olet ja mitä teet. Täällä on tee-itse -meininkiä mitä syvemmälle marginaaliin mennään, mutta olen siihen tyytyväinen. Paikallinen yleisökin löytää esityksiin ja ottaa ne kiinnostuneena vastaan. Toivon, että Sisin-esityskin löytää yleisönsä ja että yleisö tulee rohkeasti immersiiviseen esitykseen. Tähän suuntaan – kohti uusia näyttämöitä – haluan jatkossakin mennä. Immersiivisyys ja sen tuoma uusi yleisösuhde kiehtovat minua valtavasti.
Niina Aho on oululainen ohjaaja, näytelmäkirjailija ja Teatteri Saagan perustaja ja taiteellinen johtaja. Aho opettaa luovaa kirjoittamista ja draamakasvatusta. Teatteri Saagan esitys- ja ympäristötaideteos Sisin saa kantaesityksensä 26.8.2022 Oulussa, Johteensalmen metsäalueella.
Haastattelusarjassa aiemmin ilmestyneet:
Laura Eklund Nhaga, mitä kuuluu?
Wilhelm Grotenfelt, mitä kuuluu?
Louna-Tuuli Luukka, mitä kuuluu?
Semjon Aleksandrovski, mitä kuuluu?
Lauri Antti Mattila, mitä kuuluu?
Meri-Anna Hulkkonen, mitä kuuluu?
Markus Järvenpää, mitä kuuluu?
Meri-Maija Näykki, mitä kuuluu?
Teatteritieteen alumnit, mitä kuuluu?