15.09.2022

Sebastian Da Costa

Sebastian Da Costa, mitä kuuluu?  

Musiikintekijä, räppäri Sebastian Da Costalle elämä, maailma on kirjasto, täynnä uusia haasteita ja opittavaa. On uskallettava astua mukavuusalueensa ulkopuolelle ja otettava uusi vastaan. Vaasan kaupunginteatterin West Side Storyssa tänä syksynä Pepen roolissa esiintyvä Da Costa on tutustunut uuteen genreen, löytänyt itsestään tanssijan ja ihastunut musikaaliin. Tavoitimme Da Costan Vaasasta kesken kiireisen päivän, treenien ja lapsenhaun välistä, ja kysyimme ”Mitä kuuluu?” 
 
Sebastian Da Costa: Tässä mennään pää kolmantena jalkana, kävin juuri hakemassa lapseni tarhasta. Pitkien harjoitusten lisäksi on ollut niin sanotusti ”reilusti” tekemistä. Eli hyvää kuuluu, kun kerta on tekemistä, saa tavata paljon uusia ihmisiä ja syksykin on tulossa. Pidän syksyn pimeydestä.  
 
Näyttelin ensimmäistä kertaa Vaasan kaupunginteatterissa vuonna 2013, Essi Räisäsen ohjaamassa Ammu appelsiini -esityksen pääroolissa. Lapsena kävin samassa teatterissa ihastelemassa menoa ja meininkiä. Teatterissa on jotain erikoista. Eteläisessä Afrikassa, Angolassa teatteri ei ollut osa meidän kotikulttuuriamme, ja taustani takia olen Vaasassa aina ollut vähän poikkeava koska ulkonäköni on herättänyt huomiota. Teatterissa on mahdollista luoda vaihtoehtoisia todellisuuksia ja maailmoja, ja tämä on kiinnostanut minua lapsena ja myöhemmin taiteilijana. Kyllä siinä syntyi taianomainen fiilis, kun itse sitten astuin tuolle samalle näyttämölle.   
Lapsena kävin samassa teatterissa ihastelemassa menoa ja meininkiä. 
Urani esiintyjänä oli kuitenkin alkanut jo paljon aikaisemmin.   
 
Tulimme vanhempieni kanssa Angolasta elokuussa 1990 Helsinkiin, ollessani ihan parin kuukauden ikäinen vauva. Helsingistä meidät lähetettiin Vaasaan vastaanottokeskukseen Hostel Fennoon, jossa asuimme muutaman vuoden. Tutustuimme ruotsinkieliseen Kantolan perheeseen, joka tutustutti meitä Suomeen. Isäni oli käynyt koulunsa ranskaksi ja ”Mamma” Kantola oli ranskan kielen opettajana Vaasan ruotsinkielisessä lukiossa. Heidän poikansa Martin Kantola oli minua vanhempi ja todella kiinnostunut musiikkialasta. Hän alkoi rakentaa mikrofoneja maailman tähtiartisteille. Martin rakennutti omakotitalon ja sen yhteyteen ison studion. (Nauraen) Ja näin minä yhdeksänvuotiaana, MTV Cribs’in katsojana sain vääristyneen kuvan siitä, mitä musiikkimaailma mahdollisti. Ilmoitin Martinille, että harjoittelen muutaman vuoden ja tulen sitten tänne äänittämään kappaleitani. Meni pari vuotta, ja ollessani 12-vuotias laitoimme Martinin kanssa ensimmäisen biisini purkkiin. Loppu on historiaa. Kävin keräämässä ensimmäiset viikkorahani kertyneistä tekijänoikeustuloista. 
Kävin keräämässä ensimmäiset viikkorahani kertyneistä tekijänoikeustuloista. 
Olin ala-asteella 600 hengen koulussa ainoa tummaihoinen, ja biisini soi radiossa. Tietenkin se herätti paljon mielenkiintoa. Esiinnyin ostoskeskus Rewell Centerissä, jossa saattoi olla 1500 ihmistä yleisössä, ja rohkaisin muita pihamme lapsia esiintymään myös. Kaksikymppisenä kirjoitin Universal Music Finlandin kanssa levytyssopimuksen. Haasteet tulivat myöhemmin. Todella suuret haasteet, ja realiteetti alkoi astua kuvaan. Ymmärsin, ettei musiikkibisnes olekaan niin helppoa, ja kovia oppitunteja siinä tuli otettua. Kävin aika syvällä vuonna 2015, ja monta kertaa olen katsonut itseäni peiliin ja miettinyt, että onko tämä sitä mitä haluan. Kyllä tässä on tullut opittua paljon matkan varrella.  
 
Uskon kuitenkin, että ihminen muuttuu koko ajan. On kokeiltava uusia asioita, turvallisessa ympäristössä. Se antaa paljon henkisesti. Kun Vaasan kaupunginteatterin silloinen johtaja Erik Kiviniemi kymmenen vuotta sitten vinkkasi Essi Räisäselle, että kaupungissa on räppäri, joka sopisi tulevaan tuotantoon, Essi sanoi aluksi, ettei hän halua mitään räppäriä tuotantoonsa. Onneksi hän kuitenkin näki musiikkivideoni, ja onneksi minä puolestani halusin lähteä kokeilemaan omia rajojani.  
 
Esiintymiskokemustahan minulla oli, mutta lavakarismani ja tekniikkani terävöityi, kun pääsin teatteriin töihin. Minua on sittemmin pyydetty mukaan uusiin tuotantoihin, mutta olen tehnyt, tuottanut ja opettanut musiikkia niin paljon, etten ole tätä ennen pystynyt raivaamaan aikaa näyttelemiselle. West Side Story tuli hyvään saumaan.  
Esiintymiskokemustahan minulla oli, mutta lavakarismani ja tekniikkani terävöityi, kun pääsin teatteriin töihin. 
Musikaaligenre on minulle uutta, mutta antaa aivan erilaisia eväitä, mistä pidän paljon. On ollut mahtavaa työskennellä kapellimestarimme Sauli Perälän kanssa ja päästä ammentamaan ihan eri tavalla omasta musiikkitaustastani. Saan oppia ja kehittyä, ja aion viedä musikaalisia elementtejä omaan musiikkiini. Maailma on kirjastoni, kaikesta oppii jotain. En osannut arvata, että tykkäisin musikaalista näinkin paljon.  
 
Esitän West Side Storyssa Bernardon parasta ystävää Pepeä. Pepe on minun tulkitsemanani todella itsevarma ja hyvällä tavalla itseriittoinen. Hän on ylpeä taustastaan ja varmaotteinen. Tietenkin hahmossa on myös väkivaltaisuutta ja tulisuutta, joka tulee ilmi koreografian kautta. Räpin ansiosta minulla on hyvä rytmintaju, mistä on hyötyä musikaalin tanssikohtauksissakin. Olen nauttinut siitä, että vaikka en ole tanssija, koreografimme Reija Wäre on antanut minulle haasteita. Pääsen mukavuusalueeni ulkopuolelle haastamaan itseäni, mikä taas on tuonut roolihahmollenikin tätä itsensä ylittämistä.  
 
West Side Story on kiistelty musikaali, etenkin latinalaisamerikkalaisten keskuudessa. Olemme käsitelleet siinä esiintyviä stereotypioita latinalaisamerikkalaisista ja varsinkin puertoricolaisista istuttamalla musikaali meidän todellisuuteemme. Joten vaikka esimerkiksi portugali sattuu olemaan äidinkieleni, emme käytä portugalia saatikka espanjaa, emmekä yritäkään olla olevinamme puertoricolaisia. Olemme käyneet hyviä keskusteluja siitä, miten voimme olla vapaasti pirskahtelevia ja suurieleisiä. Sharksit ja Jetsit asettuvat hyvin suomalaiseen kontekstiin.  
Emme käytä portugalia saatikka espanjaa, emmekä yritäkään olla olevinamme puertoricolaisia.
Tämä taitaa olla suurin musikaalituotanto Vaasassa 10 vuoteen. Olen ehkä saanut vääristyneen kuvan musikaalin tekemisestä – puitteet eivät varmaan aina ole näin suuret, mutta siitä huolimatta voisin hyvin nähdä itseni tekemässä musikaalia jatkossakin. Myönnän, että minulla oli alussa pelko, että musikaalin tekeminen on ollut räppärin näkökulmasta nykytanssi-hippi-baletti-hihhuli -meininkiä, mutta olen löytänyt oman rytmini, ja eiköhän räppäri saa lisää street crediä, kun osoittaa pystyvänsä rikkomaan perinteistä räppärin kuvaa ja handlaa jopa paritanssin.  
 
Myös räppärikollegoilleni sanoisin: Tervetuloa katsomaan.  
  
 
Sebastian Da Costa on muusikko, tuottaja ja musiikinopettaja. Da Costa on myös tunnettu taiteilijanimellä Daco Junior. Vuonna 2011 hänen Gravity-kappaleensa nousi Yle X:n Himotuimmaksi kappaleeksi. Hän on julkaissut viime vuosina levyjä omalla nimellään. Vuonna 2021 Da Costa valittiin vaasalaisessa äänestyksessä valittiin maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Hän on juontanut Me maailman onnellisimmat -podcastia Radio Helsingissä maaliskuusta 2022 ja esiintyy syksyllä 2022 Vaasan kaupunginteatterin West Side Story -musikaalissa. 
 
West Side Story saa ensi-iltansa Seppo Välisen ohjaamana Vaasan kaupunginteatterissa 16–17.9.2022. Teos on osa teatterin 80-juhlavuoden ohjelmistoa. 
 
 
 
 

Haastattelusarjassa aiemmin ilmestyneet:

Tinja Salmi, mitä kuuluu?

Aune Kallinen, mitä kuuluu?

Niina Aho, mitä kuuluu?

Samee Haapa, mitä kuuluu?

Laura Eklund Nhaga, mitä kuuluu? 

Wilhelm Grotenfelt, mitä kuuluu?

 


Suvi Tuominen, mitä kuuluu?

Louna-Tuuli Luukka, mitä kuuluu?

Semjon Aleksandrovski, mitä kuuluu?

Lauri Antti Mattila, mitä kuuluu?

Meri-Anna Hulkkonen, mitä kuuluu?

Eeva Bergroth, mitä kuuluu?

Markus Järvenpää, mitä kuuluu?

Antonia Atarah, vad hörs?

Emma Castrén, mitä kuuluu?

Jarno Kuosa, mitä kuuluu?

Jukka Korpi, mitä kuuluu?

Antti Timonen, mitä kuuluu?

Jani Ahonen, mitä kuuluu?

Meri-Maija Näykki, mitä kuuluu?

Teatteritieteen alumnit, mitä kuuluu?

Jaakko Lahtinen, mitä kuuluu?

Marjo-Riikka Romo, mitä kuuluu?

Essi Rossi, mitä kuuluu?

Marko Tandefelt, mitä kuuluu?

Sinua voisi kiinnostaa

Haastattelu Mitä kuuluu