22.09.2022

Marouf Majidi

Marouf Majidi, mitä kuuluu?  

Marouf Majidi on säveltäjä ja kansanmusiikin tuntija, jolle klassiset eepokset ovat tuttuja. Ensi viikolla niin hänen sävellyksensä kuin hänen tarinansa maahanmuuttajana herää eloon Lontoossa, Dido’s Bar -esityksessä, joka pohjautuu Vergiliuksen runoepokseen. Brittiläisessä tuotannossa on Majidin lisäksi mukana myös muita suomalaisia musiikkiteatterin ammattilaisia. Tavoitimme Majidin Lontoosta varhain kuningatar Elizabethin hautajaisten jälkeisenä aamuna, ja kysyimme ”mitä kuuluu?” 
 
Marouf Majidi: Hyvää kuuluu, täällä Lontoossa menee ihan tosi hyvin. Työn tiimoilta on täällä oltu nyt kuukauden verran. Tavallaan kaikki on hyvin, mutta minulla on neljävuotias tytär kotona, joten onhan tämä pitkä aika olla pois.  
 
Kuningatar Elizabeth haudattiin Lontoossa maanantaina, joten tuolloin harjoituksemme alkoivat tavallista myöhemmin. Sinänsä se teki hyvää, koska näin ensi-illan häämöttäessä harjoitukset ovat olleet pitkiä. Her Majestyn kuvia tulee täällä vastaan seinissä ja ikkunoissa, niitä on kaikkialla. (Nauraen) Luulin olevani tähän huumaan varautunut, kun olihan meillä Suomessa Vesa-Matti Loirin hautajaisten suunnittelut jo aiheuttaneet paljon puhetta. Kuningattaren hautajaiset oli kuitenkin suunniteltu valmiiksi niin kauan ennen hänen kuolemaansa, joten hetkessä koko kaupunki ja maa oli täynnä hänen kuviaan. Nytkin tästä hotellihuoneesta ulos katsoessani näen häntä esittävän suuren kuvan. On absurdia, miten ihmiset saapuvat ympäri maailmaa kuningattaren hautajaisiin, fiilistelemään.  
 
Mutta palatakseni esitykseemme. Dido’s Bar -esityksen prosessi alkoi jo vuonna 2017, jolloin ohjaaja Josephine Burton Suomessa käydessään kysyi Baltic Circlen -festivaalin ihmisiltä, keitä hänen tulisi tavata muutama tunti ennen paluulentoaan. Hän sai puhelinnumeroni. Tapasimme siis Josephinen kanssa eräänä sunnuntaiaamuna kahvilassa ja keskustelimme. Lähtökohtaisesti hän vain halusi tutustua minuun, eikä hänellä ollut tiedossa erityistä aihetta tai syytä keskustelulle, mutta hänen kanssaan oli hauska jutella, ja jatkoimme keskusteluja hänen palattuaan Isoon-Britanniaan.  
Ohjaaja Josephine Burton Suomessa käydessään kysyi Baltic Circlen -festivaalin ihmisiltä, keitä hänen tulisi tavata muutama tunti ennen paluulentoaan.
Kerroin hänelle muun muassa tulostani Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 2005 ja siitä, miltä tuntui tulla Suomeen muusikkona. Millaista oli aloittaa muusikontyöt Suomessa suomalaisten kanssa, ja ylipäänsä toimia eurooppalaisten kanssa. Kerroin hänelle siitä, miten muusikkona yhteisen sävelen löytäminen oli aluksi vaikeaa, kun oli menettänyt oman perinteensä ja paikkansa, mutta myös siitä, kuinka yhteinen sävel sitten muiden kanssa löytyi ja miltä se on tuntui. Josephine palasi aina keskusteluihimme uusin kysymyksin. Puhuimme ylipäänsä paljon siitä, mitä maahanmuutto tarkoittaa, ja tuleeko maahanmuuttajasta koskaan muuta kuin maahanmuuttaja. Puhelinkeskustelumme jatkuivat noin kaksi vuotta, aina kolmen kuukauden välein. Jossain vaiheessa Vergiliuksen Aeneis-runoelmateos tuli mieleen, ja päädyimme siihen, että se voisi toimia hyvänä vertauskuvana kokemukselleni.  
 
Pidän vanhoista tarinoista, ne ovat mielestäni kiehtovia tavassaan käsitellä maailmaa. Olen muun muassa tehnyt töitä Kalevalan ja sumerialaisen Gilgameš-eepoksen kanssa. Vergiliuksen teos ei ole eepoksista mielestäni kiinnostavin, koska se kertoo henkilöstä, jolla on suuret unelmat, mutta joka myös ajattelee, että hänellä on suurempi tarkoitus kuin muilla, ja että hänen tulisi saada haluamansa. Aineias on itsekäs tyyppi ja hahmona hankala – mutta hän tekee mielenkiintoisen matkan. Karthagossa hän tapaa leskikuningatar Didon, jolle kertoo sodasta, paosta ja harhailuistaan. Jatkaessaan matkaansa hän hylkää häneen rakastuneen Didon, joka tappaa itsensä. Aineias käy maanalaisessa maailmassa ja kohtaa siellä Didon uudestaan, mutta matkaa – jumalten muistutettua häntä hänen suuremmasta tehtävästään maailmassa – taas pimeyden kautta kohti valoa. Esityksessämme Dido on yksi päähahmoista, jonka baarista esityksemme myös alkaa.  
Puhuimme ylipäänsä paljon siitä, mitä maahanmuutto tarkoittaa, ja tuleeko maahanmuuttajasta koskaan muuta kuin maahanmuuttaja. 
Olemme työskennelleet työryhmän kanssa esityksen parissa, kolmessa residenssissä. Nyt ensi-ilta häämöttää ensi viikolla, ennakkonäytökset alkavat perjantaina. Säveltäjänä koen, että työni on ollut helpompaa kuin tavallisesti, koska työstämme Vergiliuksen tekstiä, emmekä ole samalla tavalla joutuneet löytämään yhteistä säveltä kuin musiikkia tehdessäni muiden muusikoiden kanssa. Tekstiä seurataan ja sitä kuunnellaan, annamme sen ohjata suuntaamme musiikillisesti. Teksti on esityksessä se tärkein tekijä, me luomme sille vain parhaat olosuhteet. Mutta toki rakennamme esitystä yhdessä, ja tulemme kaikki yhteen eri lähtökohdista, meillä on erilaisia kokemuksia, meillä on erilaiset lähestymistavat käsiteltävään aiheeseen. Voisihan tässä vain keittää sopan, heittää kaikki tarpeet samaan kattilaan, mutta olemme pyrkineet johonkin muuhun kuin fuusioon, tuottamaan yhdessä jotain yhteistä eri näkökannoista, niin että niiden yhdistäminen näkyy esityksessä. 
 
Teoksessa musiikkia on paljon. Olen pyrkinyt maantieteellisesti paikantamaan Aineiaksen matkaa Välimeren alueella. Liikumme Aineiaksen kanssa pohjoisafrikkalaisesta rytmiikasta ja rytmin käsittelystä kohti turkkilaista musiikkia, tai turkkilaisen musiikin elementtejä. Tarinassamme Aineias matkaa pois omasta perinteestään ja tutustuu matkallaan myös länsimaalaiseen jazzmusiikkiin. Samalla liikumme väliajan jälkeen etnistä musiikkia soittavasta baarista toiseen, jazzbaariin. Näyttelijä ja muusikko Tuukka Leppänen, joka esittää teoksessa Turnusta laulaa esityksessä myös suomeksi. Tuukka on myös kirjoittanut yhden biisitekstin, johon sävelsin musiikin. Halusimme ottaa mukaan myös suomenkielisiä tekstejä, koska suuri osa omasta tarinastani liittyy Suomeen, sen kieleen ja kulttuuriin, joista on tullut merkittävä osa elämääni. Olemme myös musiikin sovittajan, Riku Kantolan kanssa tehneet yhdessä biisejä esitykseen ja tämän esityksen kautta löysimme yhteisen sävelen. Olen pitänyt yhteistyöstä Kantolan kanssa, tässä olemme onnistuneet hyvin.  
Voisihan tässä vain keittää sopan, heittää kaikki tarpeet samaan kattilaan, mutta olemme pyrkineet johonkin muuhun kuin fuusioon.
Esitämme Dido’s Bar -esitystä The Factory -nimisessä entisessä tehdashallissa Lontoon Royal Docks -kaupunginosassa. Alue on Suvilahden kaltainen, valtava tehdasalue. Työolosuhteet ovat erilaiset Suomessa ja Englannissa. Minusta tuntuu siltä kuin Suomessa työolosuhteet olisivat paljon rennommat kuin täällä. Ylipäänsä suomalaiset ovat brittejä rennompia. Tietenkin täällä on aivan erilainen kilpailutilanne, joten täällä ollaan äärimmäisen tehokkaita, kaikilla on draivi päällä, mutta kuitenkin on todella kivaa tehdä töitä yhdessä.  
 
Lähdemme Lontoosta kiertueelle Manchesteriin, Leicesteriin, Portsmouthiin ja Oxfordiin. Toivoisimme kaikki, että esitys nähtäisiin myös Suomessa. Tälle on tietenkin miljoona syitä, jotka ovat tulleet tässä jo esille, mutta sen lisäksi toivoisin tietenkin, että hyviä esityksiä – ja etenkin englanninkielisiä esityksiä tulisi nykyistä useammin esitettäväksi Suomeen, puhumattakaan siitä syystä, että tässä on ollut niin monta suomalaista mukana tekemässä esitystä.  
 
Olen aikaisemmin tehnyt Suomessa pari teatterituotantoa, ja minua kiinnostaisi tehdä enemmänkin musiikkiteatteria. Pidän näyttelijöiden kanssa työskentelemisestä, näyttelijät tuovat tekstin eloon aivan eri tavalla kuin muusikot. Samoin musiikki saa eri merkityksen, kun se tehdään lähtökohtaisesti eri käyttötarkoitukseen. Sävelmaailma nousee ihan eri tasolle.  
 
Kunhan esityskausi täällä päättyy lokakuun lopulla, jatkan oman Ma Rouf -yhtyeeni kanssa levyn äänittämistä. Julkaisemme sen tammikuussa. 
 
Marouf Majidi on iranilais-suomalainen kansanmuusikko. Hänen isänsä on kurdi ja äitinsä turkinkielinen itkulaulaja. Majidi on opiskellut turkkilaista musiikkia Rotterdamissa ja suomalaista kansanmusiikkia Sibelius Akatemiassa. Hän on työskennellyt säveltäjänä, bändinjohtajana, laulajana ja muusikkona monipuolisissa projekteissa. Hänellä on yhtyeet Ma Rouf, Baran Band ja Duo Zendegi.  
 
Dash Arts -teatterin Dido’s Bar saa kantaesityksensä Lontoossa 28.9.2022 (ennakkonäytökset 23.9. alkaen). Tuotantoa on tukenut Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) LUO-hanke, jonka rahoittajana on opetus- ja kulttuuriministeriö. Yhteistuotantokumppani on Suomen Britannian - ja Irlannin-instituutti. 
 
 
Valokuva: Pietari Purovaara
 
 

Haastattelusarjassa aiemmin ilmestyneet:

Sebastian Da Costa, mitä kuuluu?

Tinja Salmi, mitä kuuluu?

Aune Kallinen, mitä kuuluu?

Niina Aho, mitä kuuluu?

Samee Haapa, mitä kuuluu?

Laura Eklund Nhaga, mitä kuuluu? 

Wilhelm Grotenfelt, mitä kuuluu?

 


Suvi Tuominen, mitä kuuluu?

Louna-Tuuli Luukka, mitä kuuluu?

Semjon Aleksandrovski, mitä kuuluu?

Lauri Antti Mattila, mitä kuuluu?

Meri-Anna Hulkkonen, mitä kuuluu?

Eeva Bergroth, mitä kuuluu?

Markus Järvenpää, mitä kuuluu?

Antonia Atarah, vad hörs?

Emma Castrén, mitä kuuluu?

Jarno Kuosa, mitä kuuluu?

Jukka Korpi, mitä kuuluu?

Antti Timonen, mitä kuuluu?

Jani Ahonen, mitä kuuluu?

Meri-Maija Näykki, mitä kuuluu?

Teatteritieteen alumnit, mitä kuuluu?

Jaakko Lahtinen, mitä kuuluu?

Marjo-Riikka Romo, mitä kuuluu?

Essi Rossi, mitä kuuluu?

Marko Tandefelt, mitä kuuluu?

Sinua voisi kiinnostaa

Kansainvälisyys Haastattelu