13.10.2022
Minerva Kautto, mitä kuuluu?
Madridissa on vastikään tullut ensi-iltaan suomalais-espanjalainen yhteistuotanto Tärisee, lähes tanssii, jonka paikallinen yleisö otti vastaan innokkain Bravo! -huudoin. Todellisuutta fiktion, lavasteiden ja identiteettien takaa etsivä esitys on vaatinut yhteistyökumppaneiden, Teatteri Quo Vadiksen ja madridilaisen Répliko Teatron, työryhmiltä epävarmuuden ja haurauden sietämistä – ja varautumista siihen, että tekoäly kesken esityksen lakkaisi toimimasta odotetulla tavalla. Tavoitimme Quo Vadiksen taiteellisen johtajan ja esityksessä esiintyvän näyttelijän Minerva Kauton Madridista, ja kysyimme, mitä kuuluu?
Minerva Kautto: Madridiin kuuluu todella hyvää. Ylipäänsä esityksemme Tärisee, lähes tanssii kannalta kuuluu pelkästään hyvää. Mutta on tämä ollut aikamoinen matka, joten nyt kun olemme päässeet tähän vaiheeseen, prosessi alkaa tuntua kehossa. Takana on kovaa työtä.
Olin ensimmäistä kertaa Madridissa esiintymässä vuonna 2009, ja rakastuin kaupunkiin välittömästi. Olin samana vuonna aloittanut opiskelut Teatterikorkeakoulussa ja tiesin, että halusin palata tänne asumaan pidemmäksi aikaa. Opiskelijavaihto tarjoaisi tähän täydellisen mahdollisuuden. Tuntui kuin kaupunki sykkisi aivan omalla tavallaan. Vaikka olen asunut muissakin suurkaupungeissa, tämä kaupunki tuntui aivan omanlaiseltaan. Minulla on myös rakkaussuhde espanjan kieleen. Minusta tuntuu, että sitä tavallaan muuttuu puhuessaan muita kieliä, ja minusta tuntuu, että puhuessani espanjaa minusta tulee vahvempi henkilö, käytän enemmän kyynärpäitäni.
Puhuessani espanjaa minusta tulee vahvempi henkilö, käytän enemmän kyynärpäitäni.
Vuonna 2012 lähdin Real Escuela Superior de Arte Dramatico -kouluun Erasmuksen kautta. Vuodesta tuli minulle todella tärkeä, ammatillisesti ja henkilökohtaisesti. Ammatillisesti tuli opittua paljon, sillä vuosi oli todella vaikea. Maestramme, pääopettajamme sairastui syöpään ja kuoli sen vuoden aikana, eikä meille tarjottu opetusta kuin hajanaisesti. Minulle valkeni, että tässä voidaan näyttelijäopiskelijana jäädä luokalle, ja että arvosanoja annetaan sen pohjalta, minkälaisen kuperkeikan tekee. Meitä kohdeltiin kuin lapsia, vaikka opiskelimme yliopistotasolla. Jouduimme puolustamaan itseämme ja olemassaoloamme. Putoaminen opiskelijasta kouluoppilaan rooliin oli hämmentävää ja järkyttävää.
Mutta samalla siellä oli muutamia yksittäisiä kursseja, joiden oppeja kannan mukanani vieläkin ollessani näyttämöllä tai kun mietin näyttämökuvien rakentamista. Opimme myös kehonhuoltoa ja näyttämöllä fyysisenä ihmisenä olemista.
En ollut osannut arvostaa sitä mitä ensimmäisten kolmen vuoden aikana olin oppinut Teatterikorkeakoulussa, joten helvetti – minusta tuli aivan älyttömän nälkäinen palattuani Madridista, ja opiskelin sitten kuusi vuotta viiden vuoden sijaan. Tein yhden ylimääräisen maisterivuoden, koska halusin oppia mahdollisimman paljon.
Ajatus yhteisestä tuotannosta madridilaisen teatterin kanssa tuli yllättäen. Pandemian iskiessä kaikki oli jotenkin kiinni lähitulevaisuudessa. Esityksiä peruuntui toinen toisensa jälkeen, ja halusin Quo Vadiksen taiteellisena johtajana miettiä mitä voisimme tehdä pidemmällä aikavälillä. Se tuntui inspiroivammalta ja rentouttavammalta, kuin se, että mietitään pääsemmekö tekemään esitystä kolmen viikon kuluttua. Quo Vadis oli tehnyt jo yli 10 vuotta sitten ensimmäisen yhteisen esityksen madridilaisen Réplika Teatron kanssa. Teattereiden kokoonpano oli tuolloin hyvin erilainen, muun muassa oma isäni Otso Kautto oli tuolloin Quo Vadiksen taiteellisena johtajana, ja Réplikan johtajana oli nykyisen johtajan, Mikolaj Bielskin isä. Molemmissa teattereissa oli tapahtunut sukupolvenvaihdos, joten kun pandemia iski soitin Mikolajlle ja sanoin, että mitäs jos tekisimme jotain yhdessä?
Olemmeko jo osa Witkiewiczin painajaista, pelkkiä mekanisaation kohteita ja tuotteita?
Quo Vadiksen ohella myös Réplika Teatro on tutkinut puolalaisen taiteilijan ja filosofin Stanisław Ignacy Witkiewiczin taiteellista ajattelua ja teoksia. Witkiewicz halusi 1900-luvun alussa realismin nousukautena palauttaa teatteriin mysteerin, luonnonvastaisen logiikan. Hän pelkäsi ihmisen sulautumista koneiston mekaaniseen järkeen. Koska Mikolaj on puoliksi puolalainen, ja hänen teatterinsa on tehnyt Witkiewiczin teoksien pohjalta esityksiä, heitä ei tarvinnut puhua ympäri.
Samoin henkilökohtaisista syistä minua kiehtoo monikielisyys, Quo Vadiksessa myös teemme usein esityksiä monella kielellä, joten lähtökohtaisesti meitä kiinnostaa esimerkiksi näyttämöllä se miten eri kielet ilmaisevat tunteita, joita muilla kielillä ei pysty ilmaisemaan. Voiko kieli olla liikettä? Voiko kieli olla jotain muuta? Tässä teoksessamme tutkimme ylipäänsä kielen olemassaoloa, ja sitä mitä kieli tekee ihmiselle. Voiko kieli tappaa, tai voiko kieli saada meidät tappamaan?
Olemme halunneet etsiä todellisuutta fiktion, lavasteiden ja identiteettien takaa. Olemme kysyneet itseltämme, voisivatko tärinä ja epävarmuus olla tie uuteen ilmaisuun, todellisuuden – tämän verbaalisen rakennelman – taakse, kun kerta emme enää hallitse sanojen merkityksiä. Tai, olemmeko jo osa Witkiewiczin painajaista, pelkkiä mekanisaation kohteita ja tuotteita?
Pyrimme esityksessä hyväksymään epävarmuuden, sen haurauden ja sen sietämisen. Teos on performanssin kaltainen ja koostuu fragmentaarisista osuuksista, jossa sekoitetaan liikettä, kuvia, ääntä, videota ja tekoälyä. Syötämme tietokoneohjelmalle tekstiä ja sitoudumme siihen, että mitä tahansa ohjelma tekoälyllään tuottaa, pidämme sitä totuutena. Tämä luo tietenkin absurdeja kohtauksia. Vaikka tekoäly oppii samalla kun sille syötetään lisää tekstiä, se ei aina onnistu tehtävässään. Viime esityksessä kone petti meidät täysin eikä ollut enää ollenkaan esityksen puolella. (Naurahtaa) Mutta muutenkin leikimme paljon kielellisen ymmärtämisen ja ymmärtämättömyyden kanssa.
Sitoudumme siihen, että mitä tahansa ohjelma tekoälyllään tuottaa, pidämme sitä totuutena.
Madridilainen yleisö on täyttänyt Répliko Teatron salit ja huutanut rymistellen ”bravo!”. En ollut osannut odottaa tämmöistä, mutta teatterilla on lojaali katsojakunta ja se on viime vuosina kääntynyt tarkoituksella esitystaiteen suuntaan.
Seuraavaksi teemme Quo Vadiksen ja Marko Järvikallaksen kanssa esityksen, jonka työnimi on Enkelit. Meillä on myös työn alla Kasvit ja alitajunta -teos Mira Taussin ja Mikko Bredenbergin kanssa. Sadsongskomplex -ryhmän kanssa olemme palkanneet kansainvälisen tuottajan, joka etsii meille maailmalta sielunsiskoja, joiden kanssa voisimme tehdä yhteistuotantoja.
Minulta kysytään usein mikä Quo Vadiksen taiteellinen linja on nyt tulevina vuosina, mutta itselleni se selviää oikeastaan vasta näiden tuotantojen kautta ja siitä, minkälaisia maailmoja teosten kautta syntyy eri ohjaajien ja työryhmien käsissä. Tässä ohessa toimin myös freelancenäyttelijänä. Seuraavaksi tulen osallistumaan Lija Fischerin ohjaamaan tuotantoon, ja sitä tuskin maltan odottaa.
Minerva Kautto on näyttelijä ja Teatteri Quo Vadis -teatterin taiteellinen johtaja. Kautto on valmistunut näyttelijäksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 2015. Kautto on esiintynyt lukuisissa Quo Vadiksen teoksissa vuodesta 2000 lähtien sekä Ranskassa Collectif Boxon Sentimentalin tuotannoissa ja Tampereen Työväen Teatterissa.
Teatteri Quo Vadiksen ja madridilaisen Réplika Teatron yhteistuotanto, Mikolaj Bielskin ohjaus Tärisee, lähes tanssii (Lo que tiembla y casi danza) sai kantaesityksensä Madridissa 7.10., ja sitä esitetään 16.10.2022 saakka. Teos kuuluu Tampereen Työväen Teatterin residenssiohjelmaan ja nähdään TTT:ssä maaliskuussa 2023.
Kuva: Krista Mäkinen
Haastattelusarjassa aiemmin ilmestyneet:
Sebastian Da Costa, mitä kuuluu?
Laura Eklund Nhaga, mitä kuuluu?
Wilhelm Grotenfelt, mitä kuuluu?
Louna-Tuuli Luukka, mitä kuuluu?
Semjon Aleksandrovski, mitä kuuluu?
Lauri Antti Mattila, mitä kuuluu?
Meri-Anna Hulkkonen, mitä kuuluu?
Markus Järvenpää, mitä kuuluu?
Meri-Maija Näykki, mitä kuuluu?
Teatteritieteen alumnit, mitä kuuluu?